maanantai 6. joulukuuta 2010

Kriittinen piste

Olen saavuttanut näpertelyharrastuksessa kriittisen pisteen. Tai oikeastaan kolme. Aloitan lievimmästä.

Ensinnäkin tarvitsen kunnollisen alusta. Sen pitäisi olla noin metrin leveä, mielellään neutraalin värinen (musta tai tummanruskea olisi ehkä paras), jonkinlainen viivainruudukko olisi hyvä. Muovinen tietenkin, vähän sellainen joustava kuitenkin ja paikallaan pysyvä. Mielellään edullinen. Mistä löydän sen?

Toiseksi. Tarvitsen paperileikkurin. En kertakaikkiaan aio elää enää ilman paperileikkuria. Saksilla ei saa mitään suoraksi haukuttavaa aikaiseksi. Minulla on sellainen fiilis, että rullaleikkuri olisi parempi, mutta en tiedä. Ehkä sellaisesta nuuttausterästä ei olisi haittaa. Muunlaisia teriä? En tiedä. Olen yrittänyt netistä etsiä vertailuja, mutta kai se pitää sika säkissä ostaa. Olisiko olemassa sellainen leikkuri, jolla voisi leikata nätisti suoraa viivaa myös keskelle paperia?

Kolmanneksi. Tarvitsen hyvän säilytysjärjestelmän. Ihanteellisin olisi sellainen noin metrin leveä, metrin korkea ja 1,5 metriä pitkä työkalupakin tapainen juttu, jonka voisi avata samalla tavalla kuin uistinpakin ja siellä olisi isoja ja pieniä laatikoita kaikelle tarvittavalle. Tai. Kokoinen askarteluhuone, jossa olisi yksi seinä pelkkää hyllyä, jossa olisi riittävän isoja hyllyjä A3-kokoisille papereille, mutta myös riittävästi hiukan tulitikkulaatikkoa suurempia laatikoita nimilappuineen kaikelle pienelle. No, joudun tyytymään siihen mitä on, mutta täytyy tehdä Suunnitelma. :D Uskokaa tai älkää, mutta tälle ongelmalleni on olemassa kokonainen blogi. Nauttikaa!

1 kommentti:

  1. Kirjoitin tämän jo kertaalleen ja nyt pitää kirjoittaa uusiksi. Pöh.

    Eli minäkin olen miettinyt, että pitäisi varmaan askartelualusta ostaa. Merja oli jostain ostanut, en tiedä mistä, sellaisen pienemmän kuin A4 -kokoisen ja oli maksanut jotain 4 euroa. En tiedä, mistä noin isoja löytyy, mistä sinä haaveilet. Mutta eiköhän noita vähän joka askartelukauppa kuitenkin myy, luulis.

    Paperileikkuri kyllä kannattaa olla. Minulla on tosin kolme, mutta en ole mihinkään täydellisen tyytyväinen. Viimeisin ostokseni on giljotiini, mutta ei sekään tee tarkkaa jälkeä ja nyt luinkin, että monet muutkaan ei ole ollut giljotiineihin tyytyväisiä. Mutta parempi sekin silti on kuin käsivaralla leikattuna.

    Nuuttausterää minulla ei ole, kun minulla on sellainen alusta, missä saa valmiiksi vedettyä nuuttausviivat kartonkiin. Se on ainakin todella kätevä, joten varmasti nuuttausterätkin.

    Noita asioita, mitä tuossa mietit, niin kannattaa kysellä niitä KK:n Auttakkee -ryhmästä. Sieltä saat aika varmasti monta vastausta.

    Kiinnostaa kuulla, millainen tuo sinun Suunnitelmasi on, sitten kun se valmistuu.. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.